| Tuntomerkit |
Vaaleanruskea pillisieni |
|
|
| Lakki |
Lakki on 2-10 cm leveä, kupera ja sileä. Sen väri
vaihtelee vaaleanruskeasta punaruskeaan. Lakin pintakelmu on kosteana limainen,
kuivana tahmea. |
| Pillit |
Pillikerros on vaaleankeltainen. Nuorella sienellä pillien
aukot ovat pienet ja ainakin kostealla säällä niissä
on vaaleankeltaisia nestepisaroita. Vanhalla sienellä pillikerros
on likaisenkeltainen ja pillien suuaukot ovat isommat ja jonkin verran
kulmikkaat. |
| Itiöpöly |
Itiöpöly on oliivinruskeata. |
| Jalka |
Jalka on vaaleankeltainen. Siinä ei ole rengasta. Jalan yläosassa
on vaaleankeltaisia tai ruskeahkoja pieniä jyväsiä ja harvakseltaan
samanlaisia nestepisaroita kuin pillistössä. |
| Malto |
Malto on kellanvalkoista, aluksi kiinteätä, vanhemmiten
pehmenevää. |
| Tuoksu |
Tuoksuu miedon hedelmäiselle. |
| Maku |
Maku on mieto. |
| Kasvupaikka |
Jyvästatti kasvaa havumetsissä männyn seuralaisena,
mm. metsäteillä. Se viihtyy kalkkipitoisessa maassa. |
| Kasvukausi |
Kasvukausi on heinä-lokakuussa. |
| Levinneisyys |
Melko yleinen kalkkipitoisilla seuduilla. Eteläisessä
Suomessa Etelä-Hämeeseen asti, Ruotsissa pohjoisemmassakin. Muuten
harvinainen. |
|
|
| Vertaa tähän |
Jyvästatti on kuin renkaaton Voitatti
(Suillus luteus). Sen voi myös sekoittaa renkaalliseen Turjantattiin
(Suillus clintonianus), jolla on punaruskea lakki sekä samoin
renkaalliseen Lehtikuusentattiin (Suillus
grevillei), jolla on keltaisempi lakki.
Kaikki mainitut sienet ovat samanarvoisia hyviä ruokasieniä,
joten sekoittamisesta ei ole haittaa. |
| Varmin ero |
Turjantatti ja Lehtikuusentatti kasvavat lehtikuusen seuralaisena,
Voitatti ja Jyvästatti männyn. Jyvästatilta puuttuu rengas. |
| Hyvä tietää |
Nuoren Jyvästatin pintakelmu on helpointa poistaa, kun halkaisee
sienen lakin pillikerroksesta pintakelmuun päin siten, että pintakelmu
jää ehyeksi. Lakin puoliskot vedetään irti kelmusta
keskeltä reunoille päin. |
|
|