Kun olet päättänyt lähteä sienimetsään, niin on tietysti hyvä, jos mukana on joku ennestään sieniä tunteva henkilö. Silloin saat heti paikan päällä vastaukset esille tuleviin kysymyksiin, eikä tarvitse kuljetella huonoja ja/tai myrkyllisiä sieniä kotiin asiantuntijalle näytettäväksi. Mene mukaan sieniseurojen järjestämille sieniretkille. Näillä retkillä on aina mukana monia kokeneita sienestäjiä. Itse kannatan myös omatoimisuutta aivan alun jälkeen. Silloin joutuu todella olemaan tarkka määrityksessä ja luettava oppaansa hyvin tarkkaan.

Paras tapa opetella poimimaan sieniä on pitää jokin hyvä sienikirja mukana metsässä. Esim. Mauri Korhonen on tehnyt monta tosi hyvää sienikirjaa. Häneltä ilmestyi vuonna 1977 Anttilaan sieniopas, jossa jokaisesta sienestä oli selvä värivalokuva piirrosten sijasta. Siitä tuli hyvin suosittu sieniopas, myös minun ensimmäiseni. Mauri Korhoselta oli ilmestynyt jo aikaisemminkin sienikirjoja, mutta silloin en vielä ollut sieniharrastuksesta kiinnostunut, koska luulin olevani allerginen kaikille sienille. Kun selvisi, että olen allerginen vain rouskuille, niin kiinnostukseni sieniin heräsi.

Myös Valittujen palojen kustantama Sienestäjän tietokirja on monipuolista tietoa antava sienikirja. Se on tehty täysin suomalaisin asiantuntijavoimin. Siinä on kustakin sienestä sekä piirros että kuva kasvupaikalta. Siinä on myös perusteellisempaa, dosentti Marja Härkösen antamaa opetusta sienten moninaisuudesta. Valituilta Paloilta on ilmestynyt uudempi julkaisu, Parhaat sienet ja sieniruuat, jossa annetaan kuvaukset parhaimmista ruokasienistä, niiden käsittelystä, säilönnästä ja ruuaksi käytöstä. Sekä tietysti ruokaohjeita. 

Sienten tunnistaminen:

Sieniä pitää tutkia joka suunnasta ja verrata kirjan antamiin viitteisiin. Kuva on vain tuki sienen tunnistamisessa. Tärkeintä on katsoa, mitä oppaassa sanotaan seuraavista seikoista:

SIENEN PERUSULKONÄKÖ: Onko sienellä lakki, vai onko se maljamainen, poimuttunut, haaroittunut, nuijamainen...

LAKIN YLÄPINTA: lakin väri ja muoto, pinnan rakenne, onko suojusjätteitä, limaisuus... 
LAKIN ALAPINTA: onko sienellä heltat, pillit, oraat vaiko poimuttunut tai sileä lakin alapinta...

Jos sienellä on HELTAT, niin ovatko ne tiheässä vaiko harvassa, paksut ja vahamaiset tai ohuet ja veitsenterämäiset. Lisäksi HELTTOJEN TYVELLÄ on suuri merkitys sienen tunnistuksessa. Heltat voivat olla irtotyviset, kapeatyviset, tasatyviset, kolotyviset, kolotyviset ja lyhyelti johteiset, hieman johteiset ja johteiset.
HELTTOJEN VÄRI on myös usein ratkaiseva tekijä, kun yritetään erottaa kaksi lähes samannäköistä sientä toisistaan. Väri saattaa olla erilainen riippuen sienen iästä. Useimmiten nuoremmalla sienellä vaaleampi kuin vanhalla sienellä.
Myös HELTTOJEN TERÄ saattaa olla ratkaiseva tuntomerkki jollekin. Vaikka heltat muuten ovat valkoiset, niin niiden terä (harjakohta) voi olla sininen, punainen, keltainen tm. värinen.
Helttojen välillä voi myös olla tarkkaan katsottuna ns. poikkiharjanteita. Tällaisia on esim.  joillakin haperoilla.

Jos sienellä on PILLIT - PILLISTÖ, minkä värinen se on? Onko se helposti irtoava? Minkä väriset ovat pillien suut? Kuinka suuret ne ovat? Ovatko ne pyöreät vaiko kulmikkaat?

Mikä väristä on sienen ITIÖPÖLY ? Sen voi kokeilla esim. laittamalla sienen lakki heltat  alaspäin pariksi tunniksi jollekin sileälle alustalle, mieluiten puoliksi tummalle ja puoliksi vaalealle alustalle. Itiöiden laskeutuessa alustalle, näkee niiden värin paljain silmin. Aina ei kuitenkaan ole helppoa saada sienestä itiöpölyä. Kerran olin poiminut sieniä, jotka olivat minulle outoja. Päätin tarkistaa myös itiöpölyn värin. Laiton sienet asianmukaisesti ja jätin yöksi silleen, koska oli jo myöhä ilta. Kun sitten aamulla kävin tarkituspuuhaan, niin ei ollut jälkeäkään itiöpölystä, vaan lakin alusta oli täynnä toukkia.

Minkälainen TUOKSU sienessä on? 

Aina ei kirjan tuoksu- ja makukuvaukset osu yksiin omien ilmaisujen kanssa, vaikka sieni olisikin sama. Esimerkkinä voin kertoa eräästä omasta kokemuksestani. 
Ihmettelin, kun sieni ei minun mielestäni tuoksunut jauholle, vaikka kirjassa niin sanotaankin. Vertasin tietysti kaupunkilaisena tuoksua jauhoon, joka oli ollut jauhopussissa ties kuinka kauan. Jossakin kirjassa sanottiin, että haju muistuttaa märkien jauhojen tuoksua. Kun kastelin jauhot, niin ei sen haju vieläkään ollut mielestäni sienten jauhontuoksuinen. Kirjojen jauhontuoksu tarkoittaa sitä tuoksua, joka on vanhoissa myllyissä, tai niissä jauhetuissa jauhoissa. Sen tuoksun opin vasta täällä Ruotsissa, kun olin tutustumassa vanhaan, toimivaan myllyyn, jossa haluamani jauhot jauhettiin minun nähteni.

Minkälainen MAKU sienellä on? On tärkää sientä maistettaessa, että sen sylkee heti pois suusta. Maistettua palasta ei saa pureskella ja niellä. Tällöin sienten maistelu on turvallista. Maun ehtii tuntea hyvin, vaikka palanen vain käykin suussa. VALKOKÄRPÄSSIENTÄ ja SUIPPUMYRKKYSEITIKKIÄ ei pidä mennä edes maistelemaan, eikä liioin KORVASIENTÄKÄÄN. Vertaa ensin sientä kirjan kuvaan ja selostukseen.
Jokainen näistä kolmesta sienestä on tappavan myrkyllinen ja jo pienikin annos nieltynä on vaaraksi.
Joskus maun kyllä tuntee pelkällä kielen lipaisulla pillikerokseen tai maltoon. Esim. Sappitatti ja äikätatti eivät muuta tarvitse, kuten useimmat rouskutkaan. Polttavat ja kirpeät yksilöt erottaa kyllä heti.

Pane merkille sienen KASVUPAIKKA ja jos tunnet kasveja, niin minkälaisia kasveja esiintyy samalla paikalla. Puhutaan esim. mustikkatyypin metsästä, sammaleisesta tai karikkeisesta kuusimetsästä tai ruohikkoisesta koivikosta, kanervakankaista ja jäkäläisestä mäntymetsästä.

Sienen KASVUAIKA saattaa joissakin tapauksissa auttaa tunnistamaan sieni oikein. Esim. keväällä kasvava korvasieni ei kasva enää syyskuussa. Siispä korvasientä muistuttava sieni, jonka löytää elo- tai syyskuussa on todennäköisesti piispanhiippa tai pohjanpiispanhiippa.

Jos jostakin sienestä ei ole varma, niin se on parasta joko jättää metsään, kuten useimmat kirjat neuvovat tai poimia useampi yksilö (mieluiten eri ikäisiä) kokonaisena tyveä ja mahdollista sukkaa myöten mukaan jollekin sieniä paremmin tuntevalle näytettäväksi. Suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa, jos tuntee tai tietää jonkun, joka voi sienen arvioida tai jopa tutkia. Siten oppii itsekin sienistä enemmän. Samalla saattaa ehkä harvinaiseksi luullusta sienestä selvitä, ettei se niin harvinainen olekaan. Tai jopa löytyä jokin sienilaji, josta ei aiemmin ole tehty havaintoja Suomesta tai Ruotsista. 

Jos tuot tuntemattomia sieniä metsästä, niin pidä huoli siitä, etteivät ne ole yhdessä syötäväksi tarkoitettujen sienten kanssa. Jos niitä on useanlaisia, niin paras pitää kukin laji erillään. Itselläni on aina mukanani rulla talouspergamiinia, josta tarpeen mukaan laitan uusia "lokeroita" koriin, jotta eri sienilajit eivät sekoitu keskenään. 

Kuvausretkilläni minulla on pienehköjä paperipusseja mukanani korissa. Jokainen uusi löytö saa oman pussinsa numeroituna filmirullan ja negatiivin mukaan. Sinne laitan myös puupalasen, jos sieni on kasvanut puualustalla. Koska pidän kaikista kuvauskohteistani päiväkirjaa, oli se sitten sieni tai kukka tai maastokuva, niin pussi ja teksti sienten kohdalta kyllä löytävät sitten myöhemmin toisensa.
Korin pohjalla pidän myös varalla aina pari isoa paperikassia. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin sitä törmää. Kerran törmäsin sellaiseen korvasienipaikkaan, että molemmat kassitkin tulivat täyteen.

Raija Tuomainen 1998