Kun olette lukeneet seuraavan kertomuksen, niin ette tämän kuvan lisäksi muuta enää tarvitsekaan tunnistaaksenne luonnossa tämän lajin. 

Koska olen yrittänyt ottaa kaikista kuvaamistani sienistä näytteet mukaan, niin otin tästäkin. Mutta se oli tuskien taival. Heti kättelyssä tuli selväksi, että autolle oli päästävä mitä pikimmin, sillä hajupommi sienikorissa muiden näytteiden joukossa oli sietämätön. Autossa laitoin paperisen näytepussin ensin toisen samanlaisen sisään, mutta se oli heti selvä, ettei se riittänyt. Sitten löysin sellaisen paksun paperikassin, jonne laitoin näytteen pusseineen. Tämän kassin sitten laitoin vararengassäilöön. Siitä huolimatta päivän päätteeksi kotiinpäin ajellessani sienen etova haju löysi tiensä nenääni.

Kotona odotti sitten näytteiden kuivatus. Eräs tietty paketti sai odottaa parvekkeella, kunnes muut sienet oli käsitelty valmiiksi. Onneksi löyhkäsilokka on ohutrakenteinen, eikä mätäne ensi hätään.
Lopulta tuli senkin vuoro. Siirsin koko kuivaussysteemin parvekkeelle ja kuivaus sai tapahtua siellä poissa nenäni ulottuvilta.

Seuraavana päivänä luulin voivani hakea kuivuneen ja hajuttoman näytteen lopullista pussittamista varten.
Kuivunut oli, mutta hajuton ei. 
Nyt näyte on etiketteineen ensin ohuemmassa, sitten paksummassa muovipussissa, joka vuorostaan on paksussa paperipussissa ja se pienessä pahvilaatikossa (hyvin teipattuna kiinni). sellaisena se sitten on muiden näytteiden kanssa isommassa laatikossa, Mutta sen laatikon kantta tulee aukaistuksi vain tiukan paikan  tullen, sillä vieläkään ei näyte ole kokonaan hajuton.

Arvatkaapa, miltä tuoksuu melko tiuhassa, kosteassa kuusikossa, jossa näitä sieniä kasvaa satamäärin? Ensimmäinen ajatus on, että jossakin on eläimen raato...

En ole ennen niitä niin paljoa missään nähnyt (tai haistanut), mutta kuvan sienet ovat sellaisesta paikasta lähellä Arlannan lentokenttää.